keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Nyt ketuttaa

Pyöräytin sitten nilkan ympäri tänään. Argh. Turposi kuin päärynä ja särki niin pirusti.

Päivystyskeikkahan siitä tuli. Röntgenissä näkyi joku "outo nyppy", kuten lääkäri asian ilmaisi. Ei silti pitäisi olla murtunut, röntgenlääkärin lausunnosta saa soittaa loppuviikosta. Saikkua, särkylääkkeitä ja pärjäilemistä.

Eniten kiukuttaa, että nyt en voi mennä salille. Prkl.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Lähestyy

Aamun paino tasan 81 kg.

Toisen etapin saavuttamiseen matkaa 0,9 kg.
Seiskoille 1,1 kg. Jännää! :D

Varjokisa

Olemme huhtikuussa. Salin suurin pudottaja -kisa on siis alkanut. Olen miettinyt osallistuisinko vai en. Taidan kallistua vaihtoehtoon en. Toisaalta tuollainen olisi hauskaa, toisaalta taas ei tunnu oikein omalta jutulta. Taidan pitää varjokisan. :D

Huhtikuun alussa painoin siis 81,5 kg. Katsotaan missä ollaan kesäkuun puolessa välissä ja miten olisi käynyt jos olisin osallistunut. Jos enää muistan koko juttua kesäkuussa... :)

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Puolet

Aamun vaaka näytti lukemia 81,5 kg. Järin paljoa ei siis tultu alaspäin sunnuntaista, mutta viikkopudotus mukavan kilon verran. Toki tasaantuu pidemmälle ajalle, kun ottaa huomioon viime viikon turvotukset.

Yhtä kaikki, toinen pikkuetappi nyt puolessa välissä ja homma jatkuu! :)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kyllä kannatti

Taannoinen kauppareissu ja mässyttömyys palkittiin sunnuntain vaa'alla. Lukemat oli silloin 81,7 kg. :) Huomenna sitten uudet lukemat.

Nyt kaadun sohvalle työpäivän ja saleilun jäljiltä... raahaan ehkä itseni jossain vaiheessa sängyn puolelle nukkumaan. Muuta en tee, nih. :)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Herkkuja(ko)

Turvotukset tuntuvat hiljalleen jääneen taa. Välissä kerkesin keräillä puoli kiloa plussia, mutta katsotaan mitä vaaka sanoo huomen aamuna.

Torstaina oli työpäivän jälkeen palaveri ja sen jälkeen perinteiset palaverikaljat. Mä tosin join pepsi maxin kun on toi lääkitys. Pitkin päivää oli ollut sellainen tänään mässyä -olo ja kotiin päin kävellessäni poikkesinkin kauppaan. Haahuilin hyllyjen välissä ja mietin mitä haluaisin... vai haluanko oikeasti mitään...?

Lähdin kaupasta kanan ja päärynöiden kanssa. :D

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Plussapallo

Jotenkin on ollut turvonnut olo tässä pari päivää. Ruokailuja en ole muuttanut, joten ei pitäis niistä johtua. Maanantaina tehtiin PT treffeillä paljon jalkoja ja käsiä, lihakset on olleet hellänä, mutta tuskin turvokki noistakaan on.

Huomenna vaa'alle. Kapistus tuskin armoa antaa, mutta minkäs teet. Johdonmukaisesti eteenpäin, niin kyllä se taas jossain vaiheessa taipuu. :)